lauantai 25. heinäkuuta 2015

Torstaina toiveita jatkopaikasta

U26-sarjassa on mukana 18 joukkuetta ja U21-sarjassa kaksi vähemmän. Vanhemmille junnuille tulee siis kaksi ottelua enemmän kuin koululaisille. Tämän vuoksi torstaina ja perjantaina vanhemmilla junnuilla on täysi kolmen ottelun päiväohjelma, kun taas koululaiset pelaavat kaksi matsia päivässä. Ladies-sarjassa - josta ilmeisesti virallisesti ei enää käytetä Girls-nimitystä - on mukana kuusi joukkuetta. Siellä peliohjelmaksi on valittu nelinkertainen sarja. Jokaista viittä vastustajaa vastaan pelataan neljä 20 jaon ottelua. Yhtensä pelattavaa kertyy 20 ottelun verran - siis kolme matsia U26-sarjaa enemmän. Niinpä leideillä ei ohjelmaan mahdu lainkaan lepokierroksia, vaan lauantaita lukuun ottamatta joka päivä on kolme ottelua.

U26-jatkoi torstaina MM-kisapaikan tavoittelua Bulgariaa vastaan, joka on pyörinyt kanssamme kahdeksannen sijan tuntumassa. Ottelu on vähävaihtoinen. Ainoat isommat swingit ovat jaoissa 16 ja 18. Näistä ensimmäisessä bulgarialaisten vahva risti -avaus helpottaa slammin tarjoamista ja näinpä he tarjoavat kuusi ruutua Oskun ja Marian tyytyessä viiteen - Bulgarialle 11 imppiä. Jaossa 18 Antti ja Vesa puolestaan painavat kuusi ristiä bulgarialaisten jäädessä viiteen ruutuun, ja saamme 11 imppiä takaisin. Onneksi pienemmät merkinnät ovat enemmän meidän suuntaamme ja voitamme impein 26 - 21 ja saamme 11,34 ottelupistettä. Ylivoimaisessa johdossa ollut Englanti joutuu Ruotsia vastaan tyytymään alle kahteen ottelupisteeseen, minkä myötä Ruotsi nousee toiselle sijalle 8,4 ottelupisteen päähän Englannista. 

Kierroksen 11 vastustaja on kärkikahinoissa mukana oleva Hollanti. Voitto tulisi tarpeeseen, mutta nyt eivät slammiswingit mene tasan. Jaossa neljä Hollanti löytää kuusi ruutua kun me tyydymme kolmeen sangiin - 12 imppiä ulos. Jaossa 8 lännellä on seitsemän herttaa, joista puuttuu AK, sekä viisi ristiä ja haasteena on löytää sekä pelata kotiin kuusi ristä 5-3 valtilla. Tämä onnistuu hollantilaisilta. Meidän parimme ei löydä ristifittiä ja koneisto pysähtyy vasta seitsemään herttaan. Toisella puolustajista on hertassa AK-dubbelton, joten kahdennuksen löytäminen ei ole kovin haastava tarjousongelma. Liekö kyseessä sama hollantilainen, joka Walesia vastaan sai pohtia korteilla AKJ2 1098 984 A64, miten ottaa kantaa vastustajan seitsemän padan tarjoukseen... Jako 8 oli tasabrikka vain kahdessa ottelussa, joista vain toisessa tulos oli 6C kotiin. Hankala jako antaa Hollannille 15 imppiä. Jaon 15 viisi ruutua pelastaa 11 imppiä, mutta silti joudumme kirjaamaan ylös tappion 57 - 26 ja 3,62 ottelupistettä.

Päivän viimeisessä ottelussa vastaan saamme Israelin, joka hieman yllättäen on sarjataulukossa kymmenen huonommalla puolella. Ottelun alku ei näytä lupaavalta, sillä ekassa jaossa päädymme kahdentamaan kaksi pataa yhden pääkin arvoisesti, kun toisessa pöydässä kirjataan -420. Tämä tietää vastustajille 8 imppiä. Jaossa 6 idällä on AQJ10xxx QJxx J x. Israelilaisen 4S-avaus toimii tällä kertaa Vesan yhtä pataa tehokkaammin, ja israelilaiset löytävät 5-5 ruutuvaltin ja slammin Oskun ja Marian tyytyessä viiteen ristiin 5-3 valtissa - Israel +11. Jaossa 8 puolustamme pietejä 9 impin edestä ja sitten jaossa 10 saamme 18 impin vonkaleen. -Osku- Maria saa kuuteen herttaansa kahdennuksen, joka ilmeisesti toivoo patalähtöä. Sitä ei tule, mutta -Osku- Maria pelaa pöydästä pataa. Itä varastaa, minkä jälkeen kotipeli onkin helppo. Toisessa pöydässä sitoumus menee pietiin ilman kahdennusta. Jaossa 13 Maria ja Osku pelaavat 3NT kotiin toisen pöydän neljän ristin sijaan ja saamme 13 IMP lisää, mutta parin pienemmän swingin ohella vastustaja saa viimeisessä vielä täyspeliswingin suuntaansa, joten loppunumerot ovat 54 - 43 eli 7,24 ottelupistettä. Päivän jälkeen junnujen sijoitus on yhdeksäs. Koska Italia on pudonnut, vaadittaisiin sen hetken tilanteen mukaan MM-paikkaan sija 6, johon on matkaa 14 VP. (Edit: Koivin-tauti iski myös bloggaajaan, Mariahan 6HX kotiin sai!)

Pikkujunnujen ekassa matsissa vastassa on Ranska. Imppejä saamme kolmessa jaossa ja ottelupisteitä vain 0,14. Taaskaan peli ei ole yhtä huonoa kuin lopputulos. Esimerkiksi jaossa neljä yritämme neljää herttaa. Sitoumus on nyt toivoton, mutta avaajalla voisi olla hieman toiset kortit ja voimaltaan heikompi käsi, jota vastaan täyspeli olisi jo hyvä yritys. Toinen pöytä jää tarkasti kahteen herttaan ja menetämme 5 IMP. Jaossa 9 puolestaan laiha 1C-avaus 10 pisteen 6-4 jaolla olisi toiminut. Nyt annamme pelata 3S kotiin, kun toisessa pöydässä löytyy viisi ristiä toiseen suuntaan - 13 imppiä Ranskalle. Jaossa 15 ranskalainen on yksi harvoista, jotka keksivät pietilähdön neljään pataan, eli siinäkin menetämme 10 imppiä.

Toinen matsi on Italiaa vastaan. Sen aloitamme vauhdikkaasti ylitikki-impillä ja toisessa jaossa saamme täyspeliswingin ja 12 imppiä lisää! Sitten näyttää, että palaamme tuttuun eli vastustaja saa kuitattua omat, hyvät merkintämme ja onnistuu aina vaikeissa jaoissa maksimilla: Jaossa neljä Aleksi ja Hermanni tarjoavat hienosti kuusi ruutua, jota ei kovin moni ole löytänyt. Toki vastustajamme on yksi harvoista, jotka sen tarjoavat. Kasissa Tatu ja Väinö ovat hieman Vesaa ja Anttia parempia ja pelaavat 6NT donkattuna yhteen pietiin. Myös koululaisissa vastustajamme onnistuu löytämään 6C ja pelaamaan sen kotiin. Lopulta jaossa 18 italialaiset erehtyvät kuuteen pataan asti meidän pelatessa täyspelin kotiin. 11 impin kavennus tarkoittaa, että saamme kasaan 31 imppiä ja vastus tuplamäärän, mikä tarkoittaa 3,62 ottelupistettä. Ehkä synkimmät pilvet ovat väistymässä, kun vastustajat eivät enää onnistu ihan kaikessa?

Koululaisilla oli siis kahden matsin päivä ja vanhempien jäädessä mutustelemaan välipalakeksejä ja -mansikoita Hermanni, Tatu ja Väinö suunnittelivat uutta reissua Fjellheisenin huipulle. Alla Väinön ottama panoraamakuva.


3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Ei riittäny että selvisin Israelin matsista vaikka olin iha kuumeessa, niin vielä kunnia kuuden hertan pelinviennistä multa vietiin >:

    VastaaPoista