keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Keskiviikkona kilpailunjohtaja saapui pöytään

Keskiviikko oli kahden ottelun päivä. Vanhemmilla junnuilla odotuksissa oli kaksi voittoa, sillä vastassa olivat sarjataulukon alapäästä Itävalta ja Portugali. Itävalta-matsi sujuu pääosin hyvin, mutta yhdet missatut täyspeli ja slammi sekä epäonninen viiden hertan puolustus kaventavat voiton 15 imppiin, 13,61 OP.  Portugali-ottelussa imppejä vaihtuu runsaasti ja loppulukemat ovat 66 - 42 eduksemme, mikä tuottaa 15,28 pistettä.

Koululaisten päivään mahtui harmeja. Eka matsi oli Unkaria vastaan. Jaossa 8 Aleksi ja Hermanni tarjosivat kuusi pataa. Vastustajien mielestä kelkka oli viipynyt liian pitkään ennen Hermannin 4S-tarjousta ja kutsuivat kilpailunjohtajan. TD-raadin tuomio oli, että tulokseksi muutetaan 4S+3, joten hyvä voittobrikka vaihtuikin tasajakoon. Viimeaikoina ei arvokisoissa enää ole ollut appeal-käytäntöä, mutta tuomioista on mahdollista pyytää uudelleenarviointia (review). Tähän vaaditaan kuitenkin takuusumma rahaa (100€) ja vailla meriittiä olevan uudelleenarvioinnin uhkana on paitsi rahojen myös kahden ottelupisteen menetys. Pojat eivät täysin olleet samaa mieltä tarjouksen temposta. Toisaalta he eivät osanneet selittää tarjouksiaan. Koska niin meidän kuin Unkarin sijoitukset olivat häntäpäässä, emme ryhtyneet jatkotoimiin vaan siirryimme lounaalle. U21-joukkuen tähtäin on vuodessa 2017. Siihen mennessä treenaamme eri tarjouspaikkoja siinä määrin, ettei vastaavia ongelmia toivottavasti tule! Ottelun lopputulos oli 53 - 28 vihulle, eli 4,55 ottelupistettä.

Toinen matsi oli vahvaa Israelia vastaan. Jaossa 19 puolustamme pietejä vastustajan peleihin yhteensä 300:n eli 7 impin arvoisesti ja jaossa 20 Tatu onnistuu neljän padan viemisessä kaksi tikkiä israelilaista paremmin, +13. Tätä ennen Israel on kuitenkin taikonut sen verran imppejä, että joudumme tyytymään 1,37 ottelupisteeseen.

Päivän jälkeen koululaisilla oli plakkarissa 56,17 pistettä ja sija 15. Juniorit olivat keränneet 107,24 pistettä, mikä riitti sijaan 8. Eroa sijaan 7 ja MM-kisapaikkaan oli vain kaksi ja mitaliinkin vain 7 ottelupistettä. Taistelu käy kuumana! Pelien jälkeen siirryttiin viheralueelle heittelemään frisbeetä ja odottelemaan skidien palkintojenjakojuhlaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti